maanantai, 12. maaliskuu 2007

Laiskottelua

"Joo, moimoi taas. Käyn kuulemma omistajani hermoille nykyään. Olen ottanut tavaksi pissata meidän olohuoneen matolle. Se tietenkin noita harmittaa. Mutta se haisee pissalta joten miksi sitten siihen ei saisi pissata? Outoa porukka...

Koulutukseni on kuulemma sujunut ainakin tähän asti ihan hyvin. Vielä kun lopettaisin sen vastaantulijoille haukkumisen niin olisin varmaan lassietakin parempi. En ole kauheasti kerinnyt riehumaan tänään. On ollut niin täyteläinen päivä. Olin eilen pajunoksia pyydystämässä, tulee pääsiäinen. Tai ei niitä oksia pyydytämässä (VIELÄ) oltu, vaan tsiikattii vaa missä kunnossa arvoisat kissat ovat.

Tänään on varmaan luvassavielä illemmalla kiva lenkki jonnekkin. Tai riehumista tai namia. Ne kuuluu yleensäkkin minun päiväjärjestykseeni. Mutta, nuuskitaan kun tavataan!"

 

Ettäpä että. Ei ole kovin rankkoja treenejä Lilin kanssa pitänyt. On ollut niin kiireistä vaikka kyllä aina on aikaa sohvalla loikoiluun. Lili hyppäsi eilen kirjoituspöydälleni, siinä se seisoskeli ja ihmetteli tietokonetta. Semmone epeli se on.<33

Nyt vain odotellaan kesälomaa johon on aikaa varmaan satavuotta.

~ Janette & Lili

 

sunnuntai, 11. maaliskuu 2007

Hölmöilyä ja aivojumppaa.

"Joo joo, omistajani piti minulle pientä aivojumppaa tänään. Ja sit se yritti kaverinsa kanssa opettaa mua kierimään ja ryömimään. Näille jutuille minä tietenkin tuhautin kuuluvasti.  Omistaja laittoi mulle raksuja pienen pyyhkeen sisään ja siihen pidikkeeksi pyykkipojan. Se pyykkipoika oli ärsyttävä. Se häiritsi mun hommia. Lopulta irrotin sen ja kävin kiltisti palauttamassa sen Janette. Ole hyvä vaan, en mä sitä kaipaa. Ajattelin sillon.

Loppu illaks noi lähti niitte iskälle. Jouduin jäämään kotiin. Nek urjat telkes mut kylppäriin, mutta heti kun ne laitto ulko-oven kiinni, niin minä näppärästi hyppäsin kylppärinovea vasten ja tadaa, olin vapaa kulkemaan. Karku reissuni tosin loppui lyhyeen kun ovi, jota kautta pääsee keittiöön oli kiinni ja sitä ei niin helposti auki saadakkaan. Tyrmistyin tästä niin että otin sen inhottavan pyykkipojan ja nakersin palasiksi. Tietenkin esitin kilttiä kullanmurua kun omistajani palasi..."

 

Joo. Että tommostaa. Lilillä oli tänään herkkupäivä. On se niin ihana.<33

Mutta ei tässä sen ihmeempää. Törmäillään taas.

Terv,

Janette & Lili

lauantai, 10. maaliskuu 2007

Sivut pois tauolta. Päivittely jatkuu.

``Terve taas, rakkaat kamuni.

On ollut nyt ilmat vähän hempeempiä, mutta erityisen märkiä. Ei yhtään huvittais mennä pihalle kun tassut kastuu. Olin eilen lenkillä uuden kamuni Aman kanssa. (http://www.freewebs.com/aman_sivut).

Oli kivaa, toivottavasti päästään myöhemminkin lenkille.

Joo niin. Nyt multa on loppunu kiima, silti käyn omistajani hermoille päivittäin. Pelkään kuulemma pimeää! No, en voi sille mitään että varoitan illalla liian lähelle tulevia ihmisiä.

Mutta törmäillään taas! <3``

 

Jep jep.

Eli semmosta on. Ollaan puuhattu kaikkea kivaa. Lili on ottanut tavaksi pissata meidän olohuoneen lattialle. Eli joo-o. Ei muu perhe tykkää ollenkaan.

Se nimittäin haistaa omt vanhat pissansa siinä ja luulee sitä pissamatoksi.

ELi joo, kirjoittelen sitten ahkerammin joku toinen kerta.

 

Terv,

Janette & Lili

tiistai, 20. helmikuu 2007

Pitkästä aikaa. Juoksut? Voi räkä.

``Hei hei taas, ystäväiseni.
Vauhtia on ollut koko Janeten hiihtoloman täydeltä. Joskus saan vähän laiskotella, jota teen usein.
Minulle on tullut kiima! Haa! Olen jo isoneiti. Janette sitä ihmettelee, minä olen vasta kuusi ja puali viikkoa.
Kiimani on kuulemma hyvällä vauhdilla. Tärppipäivät alkavat kohta. Tai jotain semmosta ne puhuu. Nyt minua lellitään kuin pientä vauvaa vaikka itsekkin pärjäisin.
Ja minä pärjään jo sillä että tyypit vie mua enintään neljä kertaa päivässä ulos! Brawo! Sehän hieno suoritus.
Mutta nähdäillään, rakkaimpain.``

- Lili


Joojoo. Eli koirulilamme on alkanut kiima. Todella varhain.
On ollut vähän ihmeissään itsekkin juoksuista, mutta pitää kuitenkin hyvää huolta puhtaudesta jne.
On ollut todella "täyteläinen" hiihtoloman alku. Riehuta ei kauheasti. Koirasta on tullut jotenkin aikuisempi eikä vauvan leikit enää kelpaa.
Piilosta kuitenkin mennään, namipalkalla.
Tässä pari päivää sitten oli mummin koira Sani (pkcollie josta alempana Lilin kanssa kuva).
Oli meillä kaksi yötä hoidosa ja mentiin huisia lenkkejä.
Sani ja Lili ystävystyivät vähän enemmän ja menivät hippaakin ulkona.
Nyt paukkuu pakkaset yli -20, mutta kyllä ne kuitenkin heltyvät.
Kevättä tulevaa! <3

- Janette

lauantai, 10. helmikuu 2007

Mihinkäs se omistaja karkasi?

9.2. Mihin Janette lähti?

``
Hätäännyin aluksi hieman. Haukuin pari kertaa ulko-oven edessä. Tietysti pidin muusta perheestäni myös tosi paljon, mutta tuntui kummalta, kun se vain lähti. Olisi ottanut minut mukaan!!
Janette, oli lähtenyt talon isännään kanssa jonnekkin. Kuuntelin hetken auton ääntä. Se vaimeni lopulta ja sinne oli mennyt omistajani.
En jaksanut enää siitä murehtia. Ajatelin vain mielessäni mihin se lähti.
Pian tuli isäntä kotiin, mutta ei Janettea! Ajatuksissani kaipasin häntä, mutta pidin silti hyvää huolta että iltapäivästä tulisi täsmälleen samanlainen kuin tavallisestikkin. Yö tuntui kolsealta vieraassa huoneessa, mutta olihan siellä ainakin tuttuja hajuja, ja en siellä kyllä ensimmäistä kertaa ollut.``

10.2. Nyt nolottaa...

``Joo, nyt sitten tänä aamuna sain tietää että Janette oli vain mennyt kaverilleen yöksi.
No, ei ole mun vika ettei se kertonut mihin lähti!! kyllä olin vähän hämmentynyt ja nolona kun kohtasin tutut kasvot kun pyyhälsin katsomaan ulko-ovelle kuka oli tullut.
Myöhemmin samana päivänä, kun muu porukak oli kaupoilla, vain minä, Ja Janette kotona, niin en pitänyt lainkaan että Jane vain istuskeli tietokoneen ääressä.
Yritin herätellä sen huomiota. Ensin jäin ulvomaan oven eteen Pari kertaa sainkin hänet kammettua tällä keinolla ylös tuolista.
Mutta kuitenkin se sinne palasi. Seuraavaksi menin haukkumaan takaoven viereen ja kuuntelemaan kolinaa.
Kuulin kun Janette hiipi hiljaa katsomaan missä olin, mutta hahaa, minä olinkin pujahtanut piiloon!!
Janette kiersi olohuoneen ja keittiönerottavan seinän, muttei huomannut vieläkään minua.
Mutta lopulta se roikale äkkäsi minut. Nyt kävi kyllä nolosti. Itse kadotin siinä samassa hänet ja se pelästytti minut melkeink uoliaaksi.
Mutta, tänään olikin aika pitkä raapustus minulta.
Of coors, niin sen olla pitää!``

Iloisin Haukahduksin,
Karvanaama Lili



Jep jep.
Eli oli vähän sekasia noi viikonlopun ensimmäiset päivät.
Nyt ensi yöksi lähdetään, minä + Lili, mummille kylään.
Juu juu, otan Lilin tietysti mukaan.
Mummillani on nilkka murtunut joten sen tähden ei ole voinut pitää pkcollietaan. Collie, Sani, on sensijaan naapurilla hoidossa.
Mutta nyt, kun minä ja Lili, termiitit, pääsemme kyläilemään, niin varmasti Sanikin sinne tulee. Voidaanhan minä ja Lili sitä vähän passata.
Mutta poskia nipisteleviä pakkasia sinnekkin päin, missä tahansa tätä luetkin! <3

Terkuin,
Janette


386485.jpg
``Minä ja Sani collie. Pakko myöntää, ei tuo isompi koira meinannut ollenkaan minun kanssani poseerata. Janette väittää että Sani ei pidä minusta. Sehän vain ei ikinä katso minuun, välttelee vain. Ehkä se on kateellinen.... Mutta ei pidä... Kuka minusta ei pitäisi?``